Resepti- ja kirjoituskilpailu

Kitkan Viisas –hankkeen reseptikilpailua ja kirjoituskilpailua jatketaan

Kilpailujen aikaa jatketaan maaliskuulle (15.3.2015 saakka). Reseptikilpailun tavoitteena on uusien reseptien hankinta yleisölle avoimen kilpailun kautta. Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailuun voivat osallistua myös suunnittelijaryhmät (2 hlö/ryhmä) ja alan opiskelijat. Kirjoituskilpailussa kilpailusarjoja on kaksi: aikuiset ja peruskoululaiset.

Kilpailut ovat osa hankkeen yleisiä toimia. Kilpailuilla tehdään tunnetuksi alkuperänimisuojan saanutta Kitkan viisas-muikkua ja etsitään raaka-aineelle uusia arvoa nostavia käyttötapoja sekä tarinoita.

Kitkan Viisas –hankkeen kilpailut

Reseptikilpailu

Hyvät palkinnot:

Palkinto: Kahden hengen elämysmatka Kuusamossa (toteutus; kesä-elokuun aikana 2015, sisältää hotelliyöpymisen kahdeksi yöksi, mahdollisuuden tutustua nuottaukseen, kokkauskurssin, koskenlaskua, saunomisen metsäkylpylässä ja matkat Kuusamossa, ei sisällä matkoja Kuusamoon) 
Palkinto: Laadukas veitsisarja, arvo noin 500 €
Palkinto: Paikallista keramiikkaa, arvo noin 300 €
Osanottajien kesken arvotaan myös muita palkintoja. 
Palkintojen lahjoittajia: Hotelli Ruka Tonttu, Koillismaan luonnonkala, Rukapalvelu, Ruka Safaris ja Studioravintola Tundra.

Tutustu reseptikilpailuun: Kilpailuohjelma ja säännöt, Ilmoittautumislomake

Kilpailun aikataulu:

Kilpailu alkaa 20.11.2014
Kilpailutyöt jätetään 15.3.2015 klo 16.00 mennessä

Kirjoituskilpailu

Hyvät palkinnot:

Molemmissa sarjoissa:
Palkinto; paikallisia kala- ja ruokatuotteita sisältävä herkkukori, arvo noin 300 €.
Palkinto; kalastukseen liittyviä tarvikkeita, arvo noin 200 €.
Palkinto; paikallisia ruokatuotteita, arvo noin 100 €.
Lisäksi kilpailussa jaetaan ja osanottajien kesken arvotaan myös muita palkintoja.

Tutustu kirjoituskilpailuun: Kilpailuohjelma ja säännöt, ilmoittautumislomake aikuisille, Ilmoittautumislomake peruskoululaisille

Kilpailun aikataulu:

Kilpailu alkaa 20.11.2014
Kilpailutyöt jätetään 15.3.2015 klo 16.00 mennessä

Lisätietoja: hankkeen projektipäällikkö  Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0400367836