Talvinuottaus

Talvinuottaus on useimmille hieman oudompi kalastusmuoto.

  1.  Ensin sahataan pitkäteräisellä moottorisahalla ns. nostin eli avanto mistä nuotta nostetaan takaisin jään päälle ja siitä apajapaikasta riippuen 300 – 1200 m päähän laskin eli avanto mistä nuotta laitetaan jään alle. Kummallakin reiällä painetaan irti sahattu jääkami jään alle siten, että se voidaan apajan päätyttyä palauttaa takaisin reikään. Näin vältetään, ettei jäälle jää muille liikkujille mahdollisesti vaarallisia reikiä.
  2. Toisena vaiheena uitetaan kaksi vahvaa köyttä nostimelta laskimelle. Uittona käytetään joko radio-ohjattavaa jään alla kelluvaa, potkureilla liikkuvaa ”pienois sukellusvenettä” tai vetopyörillä varustettua köysillä ohjattavaa myöskin jäätä vasten kelluvaa uittoa.
  3. Kun köysien päät on saatu uitettua laskimelle, niihin kiinnitetään ensin levittäjälaatikot. Myös levittäjät kelluvat jäätä vasten. Niiden yläpuolella on mallista riippuen joko kolme tai neljä terää, mitkä ohjaavat levittäjiä ulospäin apajan keskustaan nähden. Levittäjiin kiinnitetään itse varsinainen pyydys eli nuotta. Nyt kun vetokoneet vetävät köysiä takaisinpäin nostinavantoa kohden, niin nuotta leviää jään alle oikeaan muotoonsa ja saartaa apajalla olevat kalat ohjaten ne kohden nuotan perää.
  4. Levittäjien ja niihin kiinnitettyjen nuotan siulojen saavuttua nostimelle, alkaa varsinainen nuotan veto takaisin jään päälle. Kalat ohjautuvat vetoaikana nuotan perään eli isoon pussiin mikä tulee viimeisenä takaisin jään päälle. Perästä kalat onkin sitten helppo nostaa haavillla eristettyihin kalankuljetuslaatikoihin.

Tutustu nuotanvetoon kuvien avulla, klikkaa kuvat suuremmaksi

Jäähän tehdään avanto moottorisahalla Jääkami työnnetään jään alle nuottauksen ajaksi Uitto kuljettaa kaksi vahvaa köyttä nostimelta laskimelle Nuotta lasketaan avantoon Nuotta on jään alla valmis saalistamaan Nuotanveto alkaa Nuotta vedetään takaisin jään päälle Kalat ohjautuvat vetoaikana nuotan perään Kalasaalis Kalat nostetaan haavilla eristettyihin kalankuljetuslaatikoihin Jääkami palautetaan takaisin reikään